Miksi siirtyä pilvipalveluihin
Pilvipalvelut ovat viime vuosien aikana tulleet entistä ajankohtaisemmiksi. Kaikki organisaatiot ovat joutuneet miettimään ja myös muuttamaan toimintatapojaan taatakseen työntekijöille ja asiakkaille turvallisen ympäristön. Samalla organisaatiot ovat ottaneet pilvipalveluita käyttöön ennätyksellisen nopeasti ja jalkauttaneet ”kaikki mikä on järkevä pilveistää -strategiaa” enemmän ja vähemmän onnistuneesti. Mutta mitä onnistunut pilveistäminen vaatii, ja mitä se mahdollistaa organisaatiolle?
Onko pilvipalveluiden käyttöönotto haasteellista?
Pilveistämisellä tarkoitetaan pilvipalveluiden käyttöönottoa. Tämä voi koskea kokonaan uusien pilvipalveluiden käyttöönottoa tai nykyisen palvelinympäristön siirtämistä pilveen. Vaikka pilvipalveluiden käyttö on meille arkipäiväistä, niiden käyttöönottoon liittyy yhä haasteita.
Valitettavasti pilvipalveluita otetaan käyttöön yhä suunnittelematta, jolloin ongelmilta ei voida välttyä. Saamme lukea eri medioista yhä useammin tietovuodoista ja -murroista. Osalla näistä on ollut organisaatioihin ja yksityisiin henkilöihin valtava negatiivinen vaikutus, joka olisi ollut vältettävissä.
Pilvipalveluiden edut
Skaalautuvuus
Pilvipalvelut mahdollistavat organisaatioille lähes rajattoman mahdollisuuden skaalata palveluitaan ilman etupainotteisia investointeja. Palvelusta maksetaan vain käytetyn kapasiteetin mukaan, jolloin käytössä on aina oikea määrä resursseja, joiden kasvattaminen ja pienentäminen onnistuu vaivattomasti.
Kustannussäästöt
Palveluiden siirtäminen pilveen tai niiden hankkiminen pilvestä luo organisaatiolle mahdollisuuden saavuttaa tuntuvia säästöjä IT-ratkaisuissa, kuten IT:n toteutuksessa ja ylläpidossa. Käytännössä tämä tarkoittaa vähemmän hankittavia laitteita ja niiden ylläpitoa. Pilvipalvelut eivät kuitenkaan automaattisesti tuo kustannussäästöjä, vaan väärin mitoitettu ja optimoitu pilvi voi lisätä kustannuksia syöden sen käytöstä saadut hyödyt.
Pilveen siirtyminen vapauttaa organisaation resursseja strategisesti tuottavampiin toimiin, jolloin resursseja voidaan keskittää tuottavampaan käyttöön, kuten palveluiden kehittämiseen, myynnin tukeen ja asiakassuhteisiin.
Vikasietoisuus
Pilvipalveluissa IT-infrastruktuurin ylläpito on ulkoistettu palveluntarjoajalle, jolloin palveluntarjoaja vastaa laitteiden oikeaoppisesta ja luotettavasta toiminnasta. Lähtökohtaisesti palveluntarjoajan käyttämät teknologiat ja laitteet ovat suunniteltu vikasietoisiksi palveluiden jatkuvan käytön takaamiseksi.
Luotettavaan toimintaan sisältyy niin fyysinen kuin virtuaalinenkin turvallisuus. Esimerkkinä tästä TNNetin laitesali sijaitsee syvällä Puolustusvoimien entisessä luolastossa, johon sähkönsyöttö ja tietoliikenneyhteydet tulevat useita eri reittejä pitkin. Laitteet ovat turvassa niin tulipaloilta, vesivahingoilta kuin murtomiehiltäkin.
Uudet innovaatiot
Pilvipalvelut ovat osa nykyaikaista digitaalista liiketoimintaa, ja ne mahdollistavat uusien teknologioiden käyttöönoton yritystoiminnan kasvattamiseksi. Pilvipalveluiden avulla myös pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on mahdollisuus käyttää tehokkaimpia IT-järjestelmiä. Kun tarvittavat palvelut löytyvät pilvestä valmiina, ei kaikkea kehitystyötä ole välttämätöntä tehdä itse. Pilvipalveluiden avulla voidaan perinteisiä työtehtäviä korvata tehokkaammilla työskentelytavoilla, jolloin voi muodostua kokonaisia liiketoiminta-aloja syrjäyttäviä työskentelymenetelmiä.
Ympäristön modernisointi
Monissa yrityksissä yleinen juurisyy pilveistämiselle liittyy nykyisen ympäristön modernisointiin. Teknologia kehittyy jatkuvasti, ja laitteet tulevat elinkaarensa päähän, jolloin niiden ylläpitäminen sekä tietoturva aiheuttavat luonnollisen tarpeen suunnitella laitteiden uusimista tai pilvitransitiota.
Useimmissa tilanteissa pilvipalveluilla saavutetaan täysin samat toiminnallisuudet, kuin omassa fyysisessä ympäristössäkin. Verrattaessa muutamaa vuotta vanhaa palvelinta uusiin palveluntarjoajan huipputehokkaisiin laitteisiin saavutetaan aiempaa parempi suorituskyky kustannustehokkaammin.
Onnistunut pilvisiirtymä TNNetin kanssa
Selkeä suunnitelma
Onnistuneen pilvitransformaation tärkeimpiä menestystekijöitä on selkeän tavoitteen määritteleminen. Mitä pilven avulla halutaan saada aikaiseksi, ja täyttääkö hankittavat palvelut tavoitteenne? Pilvisiirtymän onnistumiseksi tulee laatia yksityiskohtainen suunnitelma hankittavista palveluista, aikatauluista, käyttöönotosta, vastuista ja mahdollisista vikatilanteista. Suunnitelman toteutusta tulee valvoa, jotta asiat tapahtuvat oikea-aikaisesti, ja tieto kulkee oikeiden henkilöiden välillä.
Hallittu käyttöönotto
Usein pilvipalveluiden käyttöönotto aloitetaan jostain kokonaisuuden osasta ”kaikki kerralla” -menetelmän sijaan, jotta palvelu voidaan puolin ja toisin testata toimivaksi. Kaikkien kokonaisuuden osien toimiessa yhteen siirretään palvelut vaiheittain tai kokonaisuudessaan pilveen, jonka jälkeen palveluiden ylläpito ja valvontavastuu siirtyy palveluntarjoajalle.
Hoidamme kaiken puolestasi
Autamme optimoimaan käytössä olevat palvelut, jotta pilvessä on riittävät resurssit saatavana. Toimitamme kaikki mahdollisesti tarvittavat Windows-lisenssit ja tarkastamme ettei päällekkäisyyksiä näiden osalta ole. Palveluiden hankkiminen meiltä tai niiden siirtäminen omista laitetiloista tai toisista konesaleista onnistuu kauttamme vaivattomasti. Halutessanne teemme siirrot puolestanne.
Mitä tästä eteenpäin – pilvipolku?
Ovatko IT-ympäristön laitteet tulossa elinkaarensa päähän tai arveluttaako ympäristö tietoturva? Vastaako ympäristö nykyisiä tarpeitanne? Kenties teille on jo sattunut IT-ympäristön vikatilanteista johtuneita katkoksia työskentelyssä.
Tänä päivänä pilveen laitetaan lähtökohtaisesti kaikki, mikä on järkevä laittaa pilveen. Autamme teitä selvittämään, mitä nämä asiat ovat kohdallanne, ja miltä yrityksenne pilvipolku voisi näyttää.
Ole yhteydessä, niin tutustumme tilanteeseenne ja autamme löytämään polun TNNetin pilvipalveluiden pariin!