Artikkelit ”Asiakkaan tulee saada palvelua, joka jää mieleen.” 

”Asiakkaan tulee saada palvelua, joka jää mieleen.” 

Jesse Vuorela on ollut mukana TNNetin toiminnassa alkumetreiltä lähtien. Vaikka titteli on matkan varrella muuttunut nettikahvilatyöntekijästä laskuttajaksi, on vahva halu palvella asiakasta ”viimisen päälle” kulkenut mukana koko parikymmenvuotisen uran ajan. Yhdessä työyhteisön kanssa on koettu onnistumisia sekä vanhojen että uusien asiakkuuksien parissa.

Jesse Vuorelan taival TNNetillä käynnistyi syksyllä 2004 ammattikoulukaverin pyytäessä Jesseä töihin TNNetin omistamaan nettikahvilaan. Työ kiinnosti, sillä saihan siinä olla tekemisissä netin kanssa ja pelata PC-pelejä asiakkaiden seurana. Sittemmin Jessen siirryttyä töihin operaattoripuolelle kiinnostusta hommiin ovat pitäneet yllä työn monipuolisuus, joustavuus sekä mukava työporukka.

Pitkä työura poikii mahdollisuuksia

Nykyisessä roolissaan laskuttajana Jesse hoitaa TNNetin laskutuksen oston ja myynnin osalta kokonaisuudessaan.

– Laskutuksen lisäksi vastaan myös tietoliikennetoimituksien organisoinnista sekä kuulun firman johtoryhmään. Olen pitkän työuran ansiosta vähän kaikessa mukana, kertoo Jesse.

– Vastuu ja päätöksenteko on kasvanut koko ajan, ja johtoryhmään pääsyn myötä se kasvaa edelleen. Olen myös osannut aina oma-aloitteisesti puuttua toimintaan, jossa asiakas ei mielestäni saa riittävän hyvää palvelua, Jesse jatkaa.

Satsaaminen palveluun pitää asiakkaat talossa 

Jessen vahvuuksia työssä ovat tarkkuus, asiakkaan ymmärtäminen ja casejen hoitaminen ”viimisen päälle”. Asiakkaiden tulee saada kaikilta osin sellaista palvelua, joka jää mieleen ja jonka vuoksi he haluavat pysyä asiakkaina juuri TNNetillä. 

– TNNetillä on paljon annettavaa palvelun, joustavuuden ja ammattitaidon saralla. Haaste on saada potentiaaliset asiakkaat tiedostamaan se. Kuitenkin useimmiten, kun uusi asiakas lähtee mukaan, se ei hevillä vaihda meiltä pois juuri edellä mainituista syistä. Ero palvelussa ison operaattorin ja TNNetin välillä voi olla yllättävän suuri, Jesse pohtii.

Yhdessä kovaa työtä ja onnistumisia

Kysymykseen parhaista hetkistä TNNetillä Jesse vastaa työporukan yhteisellä saavutuksella: 

– Iso onnistuminen on se, että olemme nostaneet firman tulosta kovalla työllä sekä pitämällä ja kasvattamalla vanhoja asiakkuuksia. Olemme onnistuneet myös uusasiakashankinnassa, ja siihen panostetaankin nyt kovasti.

Liikunnan täyteinen arki

Jesse Vuorela polkee päivittäin töihin laadukkaan asiakaspalvelun pariin seitsemän kilometrin matkan Palokasta Jyväskylän keskustaan – kelillä kuin kelillä. Vapaa-ajan aktiviteetit painottuvat vahvasti liikunnan puolelle, ja mieluisimpina lajeina Jesse nostaa esiin jääkiekon, uinnin, sählyn sekä kuntosalin. Työmatkapyöräily ei ole onnistunut sammuttamaan intoa polkemista kohtaan, vaan pyöräilykilometrejä kertyy mukavasti myös vapaa-ajalla. Kodin Palokassa jakavat vaimo sekä 5-, 9- ja 12-vuotiaat tyttäret.