Asiakastarinat Via – IT-tuen käyttöönotto: ”Langat pysyivät TNNetin käsissä alusta loppuun asti”

Via – IT-tuen käyttöönotto: ”Langat pysyivät TNNetin käsissä alusta loppuun asti”

IT-tuen käyttöönotto

Viittomakielialan Osuuskunta Via

Toimiala
Kääntäminen ja tulkkaus

Ratkaisut
IT-tukipalvelu
Sisäverkko
SASE
Laitteiden tietoturva
M365
Virtuaalipalvelin
Palomuuri



Asiakkuudesta

TNNetin IT-tukipalvelun käyttöönotto Viittomakielialan Osuuskunta Via:lle ajoittui loppukesälle 2025. Samassa yhteydessä toteutettiin myös mm. tietoturvaa sekä toimistojen verkkoyhteyksiä parantavia ratkaisuja. IT-tuen käyttöönotosta kertoo Vialla assistenttina ja IT-yhteyshenkilönä toimiva Tiina Romakkaniemi.

IT-tuen käyttöönotto

Tiina, kuinka valmistauduitte IT-tuen käyttöönottoon?

”Sain aluksi TNNetin asiantuntijoilta selvät ohjeet, kuinka valmistautua siirron tapahtumiseen. Kokosin pyydetyt tiedot ja dokumentit kasaan mahdollisimman tarkasti, minkä jälkeen TNNetin porukka lähti viemään hommaa eteenpäin”, kertoo Tiina Romakkaniemi Vialta.

Kuinka käyttöönoton aikataulutus onnistui?

”Sovimme tukiporukan kanssa, että kaikki toimenpiteet tehdään vaiheittain. Mielestämme siinä onnistuttiin todella hyvin, ja ennalta sovitut aikataulut ja päivämäärät pitivät suunnitellusti paikkansa. Vain tietojen odottelu aiemmalta kumppanilta aiheutti joitain viivytyksiä, mutta siihen eivät TNNetin asiantuntijat suuremmin voineet vaikuttaa” Tiina summaa.

”IT-tuen käyttöönotto sisälsi useita vaiheita kuten palvelimen muutokset ja koneiden haltuunotto. Koska toimin IT-yhteyshenkilönä, työvaiheet vaativat minulta oikea-aikaista reagointia. Sain kuitenkin kaiken toimimaan ja sovitettua omaan aikatauluuni hyvällä ennakoinnilla.”

”Osa meidän tulkeista käy työn luonteen vuoksi harvoin tietokoneella, minkä vuoksi he kokivat käyttöönoton ajoittain hieman haastavana. Käyttöönoton eri vaiheet saattoivat koneen avattua hypätä silmille kerralla. TNNetin puolelta kokonaisuus oli kuitenkin koko ajan hyvin hallussa”, selventää Tiina.

Saitteko riittävästi tietoa käyttöönoton eri vaiheista?

”Yhteydenpito meihin oli koko käyttöönoton ajan aktiivista ja selkeää. Meitä tiedotettiin kiitettävästi, milloin jotain tulee tapahtumaan. Meiltä myös muistettiin aina kysyä, voidaanko seuraavaksi tehdä tätä ja tuota.”

”Pidin siitä, että asiat selitettiin hyvin auki, ja sain aikaa ymmärtää ne ennen tarvittavien päätösten tekemistä. Jos jokin tuntui epäselvältä, sain kysymykseen aina vastauksen”, Tiina Romakkaniemi toteaa.

”Koska emme puhu itse lainkaan IT-jargonia, aiheutti kielimuuri yhdessä kohdassa hienoisen väärinymmärrystilanteen. Hetken ihmettelyn jälkeen asiassa päästiin kuitenkin taas etenemään suorien kysymyksien ja maallikkokielisten vastauksien avulla.”

Tuntuuko, että tarpeitanne kuunneltiin?

”Oli erittäin positiivista huomata, että kaikki meidän keskeisimmät toimintomme otettiin käyttöönoton suunnittelussa hyvin huomioon. IT-tuki saatiin toimintaan ja tarvittavat muutokset tehtyä koneille niin, että vaikutukset meidän työhön jäivät vähäisiksi”, kertoo Tiina.

Vastasiko IT-tuen käyttöönotto odotuksianne?

”Odotimme TNNetiltä aktiivisuutta, ja iloksemme kaikki käyttöönottoon osallistuneet tahot olivat aloitteellisia ja toimivat jatkuvasti prosessin edistämiseksi.”

”Langat pysyivät TNNetin käsissä hienosti koko IT-tuen siirron ajan. Minun ei itse tarvinnut huolehtia, onko kaikki tarpeellinen hoitunut. Pystyin luottamaan siihen, että asiat kyllä tapahtuvat ja minulle kerrotaan, jos jotain vielä tarvitaan”, Vian IT-yhteyshenkilö Tiina Romakkaniemi tiivistää.

IT-tuen käyttöönotto

Ratkaisun komponentit

Asiakkaalla on käytössä seuraavat TNNet-tuotteet:

IT-tuen käyttöönotto

IT-tukea yrityksille ja organisaatioille

TNNetin IT-tukipalvelu sisältää kaiken tarvittavan: Nopeat vasteajat ja ripeä tiketinratkonta plus ammattitaitoiset helposti lähestyttävät työntekijät. Lisäksi vielä laitteet kätevästi kauttamme, niin paketti on valmis.

Kysy lisää TNNetin IT-tuesta:

Lisää asiakkaistamme