TNNetin energiatehokas konesali – Huimat päästövähennykset

TNNetin energiatehokas konesali Datacenter Kanavuori valmistui Jyväskylään Puolustusvoimien entiseen luolastoon vuonna 2011. Jo suunnitteluvaiheessa tehtiin pitkän tähtäimen ratkaisuja, jotka mahdollistivat myöhemmän siirtymisen vihreämpiin energiaratkaisuihin. Näistä merkittävin on ollut hukkalämmön talteenotto ja siitä seurannut huomattava vähennys lämmitysöljyn kulutuksessa.
Kanavuoren yli 13 000 neliömetrin luolasto rakennettiin Suomen Puolustusvoimien tarpeisiin toisen maailmansodan aikana. Kiinteistökokonaisuuteen kuuluu luolien lisäksi esikunta-alue, rannan rakennukset sekä entiset räjähdeainevarastot.
Kun varikkotoiminta 2000-luvun puolessa välissä siirrettiin muualle, luolasto siirtyi yksityisomistukseen vuokratiloiksi. Kiinteistö Oy Vuoriluolien isännöinnistä vastaa jyväskyläläinen kiinteistösijoitusyhtiö Pose Oy, jonka teknisenä johtajana toimii Perttu Peltola. Perttu tuntee hyvin entisen varikkoalueen historian ja kehityksen.
Hukkalämpö käyttöön
TNNetin Datacenter Kanavuori aloitti toimintansa luolan uumenissa vuonna 2011. Datakeskuksen suunnitteluvaiheessa tehtiin viisaasti ratkaisuja, joiden käyttöönotolla alueen tilojen öljynkulutusta voitaisiin myöhemmin vähentää. Keskeisin näistä suunnitelmista liittyi konesalin hukkalämmön hyödyntämiseen.
Perttu Peltola kertoo, että hukkalämmön talteenotto käynnistettiin kolme vuotta Datacenterin perustamisen jälkeen vuonna 2014, jolloin luolastoon asennettiin maalämpöjärjestelmä.
”Sama toimenpide tehtiin rannan rakennuksille vuonna 2022, minkä jälkeen serverisalin lauhdetta hyödyntävää lämpöpumpputehoa löytyy kaikkiaan 100 kW. Lauhde lämmittää alueen kiinteistöjä yhteensä lähes 15 000 neliömetrin osalta.”
Hyvästi öljyn käyttö lämmityksessä
Hukkalämmön talteenotolla on pystytty korvaamaan öljyn käyttö käytännössä täysin.
”Luolasto ja muut kiinteistöt ovat aiemmin lämmenneet kokonaan öljyllä, jota on kulunut vuodessa lähes 50 000 litraa. Hukkalämmön talteenoton aikaansaama vähennys öljynkulutuksessa on siis todella huima”, summaa Peltola.
”Hyötysuhde lauhdemaalämmössä on erinomainen, sillä normaaliin maalämpöön verrattuna lauhteen lämpötilaero tuotettavaan lämpöön on pieni. Lauhde on 10–12-asteista, kun taas kaivoista yleensä saatavan keruuliuoksen lämpötila on vain 3–5 astetta.”
Yhteistyön monet hyödyt
”Vastuulliset ratkaisut tapaavat olla taloudellisesti järkeviä, ja tässä on yksi hyvä esimerkki siitä. Hukkalämpö on serverisaleille sananmukaisesti jätettä, joka joudutaan hävittämään jonnekin. Jos sitä ei hyödynnettäisi lämmitykseen, se lauhdutettaisiin kompressorijäähdytyksellä harakoille”, Perttu pohtii.
”Kun ainakin osa lämmöstä voidaan hyödyntää kiinteistöjen lämmitykseen ja energiaa säästyy, kun lauhdutusta ei tarvita, on tilanne win win sekä Pose Oy:lle että TNNetille.”
Hukkalämmön jatkokäyttö hyödyttää konesalia myös häiriösietoisuuden näkökulmasta. Jos yksi lauhdutinpuhallin vikaantuisi, maalämpöpumppu toimisi sen korvaajana.
Mahdollisuus laajentaa hyötykäyttöä
Perttu Peltola kertoo, että Datacenterin hukkalämpöä saatetaan tulevaisuudessa hyödyntää vielä isommissa määrin.
”Lauhdetta kyllä riittää. Meillä on kaavoitus menossa entisen varikkoalueen merkittävälle lisärakentamiselle, eikä ole ollenkaan mahdoton ajatus, että datakeskuksen hukkalämpöä käytettäisiin myös näiden tulevaisuuden kohteiden lämmityksessä. Asiaa sietää tutkia.”
Ekologisuus sähkössä ja valaistuksessa
Vihreää hyvää on saavutettu myös sähkön osalta. TNNet toimii itse luolastossa sähköoperaattorina, ja Pose Oy ostaa fossiilivapaata sähköä TNNetiltä.
Koska kyseessä on energiatehokas konesali, on luolaston valaistus hoidettu uusiutuvalla energialla. Noin viisi vuotta sitten yhden toimistorakennuksen katolle sijoitettiin aurinkovoimala, joka tuottaa vuositasolla energiaa luolan valaistuksen tarpeisiin. Ekoteko sekin.
Vihreiden ratkaisujen päästövaikutukset
Kaiken edellä mainitun yhteistyön ansiosta alueen kiinteistöissä kertyy päästövähennyksiä vuosittain 120 hiilidioksiditonnin verran.
”Määrä vastaa 600 000 km:n ajamista henkilöautolla tai 80:tä edestakaista lentoa Helsingistä Malagaan. Vähennys päästöissä on siis huomattava”, summaa Perttu Peltola.
Kiinnostaako energiatehokas konesali?
Lue seuraavaksi nämä:
Usein kysyttyä – Datacenter Kanavuori
1. Mitä palveluja Datacenter Kanavuori tarjoaa?
2. Kuinka ympäristöystävällisyys on huomioitu?
Hyödynnämme Kanavuoren datakeskuksessa hukkalämmön talteenottoa, ja käytämme co2-päästötöntä energiaa aina, kun se on mahdollista. Hukkalämmön talteenoton ja muiden ekologisten ratkaisujen ansiosta hiilidioksidipäästömme ovat vähentyneet 120 tonnia vuodessa.
3. Kuinka Datacenter Kanavuoren turvallisuus on toteutettu?
Laitesalia suojaa seitsemän metriä paksu kallio. Kulunvalvonnan, suojauksen ja fyysisiin uhkiin varautumisen toteutuksessa on huomioitu seuraavat standardit ja kriteeristöt: TIA-942, Katakri, VAHTI ja Veistintävirasto – erittäin tärkeä tila 54A/2012M. Laitesali ja sen toiminnot kuuluvat ISO 27001 -sertifioinnin piiriin.
Tekninen varmuus on toteutettu vähintään kahdentamalla kaikki konesalin kriittiset toiminnot, ja useasta muista toimijoista poiketen olemme omavaraisia salin sähkö- ja jäähdytysjärjestelmien osalta.
5. Onko konesalipalvelua mahdollista saada täysin ylläpidettynä?
Voimme ylläpitää laitesalipalveluita puolestasi kokonaisvaltaisesti. Palveluiden laajuus voidaan räätälöidä hyvin joustavasti tarpeen mukaan.